Teksti ja kuva: Miina Hujala
Kuvassa on (ilmeisesti) lämpöputki, josta nousee vesihöyryä. Kuva on otettu Vladivostokissa, 2019
Teksti ja kuva: Miina Hujala
Kuvassa on (ilmeisesti) lämpöputki, josta nousee vesihöyryä. Kuva on otettu Vladivostokissa, 2019
On erittäin hyvä tarkastella mitä tarkoitamme termillä ’kestävä’, joka englanniksi on hankkeen keskeinen termi. ’Sustainability’ sisältää konnotaation ylläpitämiseen, sekä kestämiseen ajallisesti. Suomeksi myös ‘kestävyys’ viittaa siihen, että ei kulu, ja on siten ‘vahvatekoinen’. Kestävä kehitys taloudellisessa mielessä on sitä kun voidaan kasvaa ylittämättä rajoja – pystyen kannattelemaan kasvua niin sanotusti. Tämä näkökulma tuli esiin kun luin Alliance of Artist’s raportin, jossa Caitlin Strokosch tuo esiin ajatuksia kestävyydestä (sustainability) liittyen residensseihin organisaatioina. Siihen kuinka toimintaa voi ylläpitää samalla etsien tapoja muuttaa tai kasvattaa sitä.
‘Kestävyyden’ terminä kiinnittyminen ekologiseen ulottuvuuteen on kuitenkin keskeisesti olemassa, ja varsinkin suomen kielessä taloudellinen aspekti ei ole niin ilmiselvästi läsnä, vaikka sitä ei kannata myöskään poissulkea. Kenties miettiä vain hieman syvemmin mitä se tarkoittaa.
Koneen säätiön teema haussa vuonna 2020, jonka tuella tämä hanke saa rahoituksensa, yksi ydin ajatuksia oli ’kestävyys’ ympäristönäkökulmiin kiinnittyvänä terminä. Aloittaessamme hankkeen, kestävyyden ajattelu liittyen residenssien toimintaan ei tarkoita kontekstin ja muiden oleellisten elementtien poissulkemista. Kuten moni residenssitoimija haluaa ilmaista asian: residenssitomijuudessa ollaan osana ekosysteemiä, johon liittyy monenlaisia eri suhteita osana toimintaa. Sosiaaliset, kulttuuriset, taloudelliset, ja tiedon muodostumiseen liittyvät elementit ovat osa ’kestävyyttä’. Ja ekologisesta näkökulmasta on hyvä huomioida näitä kaikkia.
Näyttää olevan niin että mikäli organisaatio haluaa saada aikaiseksi muutosta on hyvä että sillä on taloudellista kestävyyttä voidakseen toimia uusien suunnitelmien mukaan. Rakenteiden muuttumista voidaan pitää riskinä. Ja riskin vähentämiseksi ennen päätöksentekoa odotetut tulokset pitää laskea ja tavoitteet sekä keinot säätää. ’Kestävyydestä’ tulee siten keskeinen termi monessa mielessä. Kysymys on, että tuleeko koko toiminta kaatumaan muutoksen seurauksena? Minusta ensin täytyisi kysyä, tarvitseeko toimintaa ylläpitää ylipäätään?
Jo jos vastaus on kyllä, kuinka se voi jatkua ja millä keinoin me mahdollistamme sen ylläpitämisen? Jonkin ‘ylläpitäminen’ miten tahansa ja millä hinnalla hyvänsä ei ole ainoa ratkaisu. Täytyy myös kieltäytyä sekä lopettaa asioita.
Eli kun ajattelemme ”Pitäisikö ’tätä’ toimintaa, metodia yms. jatkaa eli siten ylläpitää, joka on kenties on se kysymys, jota nykyisin pitäisikin kysyä sen rinnalla että etsimme tapoja löytää kestävyyttä kehitykselle (joka minun näkökulmastani tarkoittaa ympäristön sekä sosiaalisen tilanteen uudistumisen mahdollisuutta) – meidän tulee löytää tapoja ja keinoja päättää ja lopettaa asioita.
Nämä kysymykset mielessäni tarkastelin hieman syvemmin kahta reformi agendaa, jotka liittyvät kestävyyteen ja erityisemmin – sosiaaliseen, ympäristölliseen ja ilmastotoimiin jota eri hallitusten tulisi alkaa toteuttaa.
AGENDAT
Tarkastelin ehdotettuja toimia kahden valtion näkökulmasta, josta kumpikin ovat keskeisiä tässä hankkeessa, Suomen ja Venäjän. En tarkastele valtiollisia toimijoita vaan pikemmin mitä kansalaisyhteiskunnan toimijat ja tutkimuskenttä ehdottavat vallanpitäjien tehtäväksi. Luin BIOS (tutkimusyhteisön Ekologisen jälleenrakentamisen) suunnitelman, sekä venäläisen kansalaisyhteiskunnan “haasteet ja ratkaisut” ehdotelman, jonka kestävän kehityksen koalitio on tehnyt vuonna 2020 arvioidakseen kuinka vuonna 2015 allekirjoitettu Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen agenda on toteutunut.
Koalitio koostuu venäläisistä voittoa tavoittelemattomista järjestöistä, sekä pienistä ja keskisuurista yrityksistä, sosiaalisen alueen yrittäjistä ja opetus- sekä tutkimus instituutioista, kaupallisen alan toimijoista ja kansalais aktivisteista.
Koalition arvioinnin lähtökohtana on siis Yhdistyneiden kansakuntien 17 tavoitetta ihmisille ja planeetalle.
Kun ajatellaan kestävyyttä, ja ymmärtäen raportin perusteella kuinka riippuvainen Venäjä on luonnonvaroistaan (öljystä, kaasusta, mineraaleista sekä muista luonnonvaroista), joka estää – ei vain siirtymää puhtaampiin energiaratkaisuihin – mutta koko kehitykseen, näin ollen kykenemätön houkuttelemaan investointeja uusiutuviin energiaratkaisuihin. Tämä luonnonvara riippuvuus yhdistyen hallinnollisen agendan puuttumiseen aiheuttaa sen että tarvittu huomio paitsi ilmastonmuutokseen liittyen myös sosiaaliseen ja taloudelliseen muutokseen ylipäätänsä uupuu. Myöskin läpinäkyvyyden ja vuorovaikutuksen puuttuminen estää kansalaisyhteiskunnan osallistumista ja tekee vaiheittaisen siirtymän vaikeaksi, koska tämä nykyinen tilanne on liian riippuvainen siitä että sitä hallinnoidaan ylhäältä alaspäin. Vaikka hallitusten tulee tehdä ja laittaa käytäntöön toimia, me tarvitsemme myös eläviä ja todellisia kysymyksiä sekä vastauksia ihmisiltä ja organisaatioilta joihin muutos liittyy.
BIOS on tutkimusyksikkö joka on ollut toiminnassa vuodesta 2015. Sen tarkoituksena on luoda ymmärrystä kuinka ”ekosysteemit ja kulttuurit ovat yhä tiiviimmin yhteenkietoutuneita”. Muiden ulostulojen lisäksi, BIOS on vuonna 2020 myös tehnyt ’Kojelaudan’ – työkalun muuntopolitiikalle kohti ekologista jälleenrakentamista.
Kojelaudassa on viisi aluetta liittyen siirtymään: hiilitasapaino, luonnonvarojen kokonaiskäyttö, valtion maksukyky, yhteiskunnallinen resilienssi, siirtymätyöllisyys.
Tarvittavat toimet näissä kahdessa ehdotuksessa ovat päällekkäisiä ja samansuuntaisia, mutta tarjoavat myös joitain huomioita eroavaisuuksiiin, kuten kuinka Suomi on taloudellisesti linkitynyt EU:seen ja että tilanne on hyvin erilainen liittyen demokratiaan ja kansalaisosallistumiseen Suomen ja Venäjän välillä.
Ilman näiden naapurimaiden olosuhteiden tarkempaa tarkastelemista tässä, halusin tarkastella joitain näkökulmia jotka yhdistävät sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kestävinä käyäntöinä sekä koaliton arviossa että BIOSin Kojelaudassa.
BIOSin ekologisen jälleenrakentamisen suunnitelmassa pääasiallinen huomion muutos jota BIOS ehdottaa on että ”markkinatalous on olemassa ainoastaan osana laajempaa yhteiskuntaa ja yhteiskunta on vain osa biosfääriä”.
BIOS-tutkijat määrittävät vankan ytimen kaikelle ajattelulle; sen että meidän täytyy ajatella yhteiskunnan riippuvuutta luonnosta ei vain erillisinä asiana vaan suoraan liittyen tuotannon järjestämiseen sekä työn muotoihin.
Koska kasvua tuetaan suoraan fossiilisista polttoaineista saadulla energialla, jota mitataan bruttokansantuotteella, näyttää olevan olemassa erittäin vaarallinen katkos talouden ja ekologian välillä. BIOS tutkijat toteavat tekstin alussa, että koko yhteiskunnan aineenvaihdunta tulee järjestää uudelleen, jotta resurssien käyttö ja päästöt ovat kestävällä tasolla. Tämä tarkoittaa että ajattelun täytyy alkaa eri kestävyyksien yhteyksistä (sosiaalisen, kulttuurisen, taloudellisen ja ekologisen).
Kenties ongelmana Suomessa on siis tämän tilanteen katsominen erillisinä alueina, joka tuottaa epätasapainoisen kuvan tilanteesta, mutta kokonaiskuvankin saaminen on mahdotonta. Tarvitsemme eri alueiden tarkastelua, mutta kenties erilaisella analyyttisella tavoitteellisuudella. Myös tietyn ’oletetun’ elämäntyylin ajatus on taustalla estämässä ekologista uudelleen rakentamista Suomessa. Kun kulutusta pidetään erittäin keskeisenä (ja siten on vaikea välttää energian, resurssien ja materiaalien kuluttamista) kaiken tämän johtaessa ilmasto päästöihin ja ympäristövaikutuksiin.
MAHDOTTOMUUDESTA IRTIKYTKEÄ TALOUDELLINEN KASVU JA RIIPPUVUUS RESURSSEISTA
Kuluttaminen ja tiettyjen elämäntyylien odotus on jotain joka on samanlaista Venäjällä ja Suomessa. Taloudelliset elementit vaikuttavat paljolti siihen kuinka paljon voimme kuluttaa. Koalition arviossa kirjoittajat Eugene Gontmakher ja Vitaly Kartamyshev ilmaisevat osa-alueessaan: ‘Russia’s Poverty Trap: Old Problems and New Challenges’ (Venäjän köyhyysloukku: Vanhoja ongelmia ja uusia haasteita) että ensimmäinen osa agendaa on että 17.6 miljoonaa venäläistä elää alle köyhyysrajan, joka on 13,1 % väestöstä. Perheet edustavat 80 % kaikista köyhistä kotitalouksista. (Köyhyysraja tarkoittaa, että päivän tulot alittavat 1,90 dollaria). He myös huomioivat että köyhyys ei ole Venäjällä yhdenmukaista, pienet kaupungit ja kylät, kuiten myös kansallisuudet Pohjois-Kaukasuksella ovat köyhimpiä, Gini mittarilla mitattuna tulo jakauma Venäjällä on 0,43, yksi maailman korkeimmista indekseistä (Gini mittaa tulojen / varallisuuden ajakutumaa).
Epätasa-arvoisuus on yksi keskeisiä elementtejä yhteiskunnallisesti joka vaikuttaa ihmisten mahdollisuuteen osallistua, sekä muuttaa omaa tilannettaan ylipäätänsä, myös ilmasto tekoihin liittyen. Vastuut liittyen päästöihin eivät jakaudu tasaisesti ja myöskin koska niiden seuraukset aiheutuvat globaalisti, sen ymmärtäminen mihin panostaa on myös epätasa-arvoisuuden tunnustamista ja vähentämistä.
Eugene Gontmakher ja Vitaly Kartamyshev antavat joitain huomioita siihen miten parantaa tilannetta Venäjällä sanoen myös että yhteiskunnallisen suojan tarjoaminen mahdollistuu kun taloudellinen kasvu palautetaan ja yhdistetään talouden rakenteiden säätämiseen.
Rakenteellisilla muutoksilla he tarkoittavat esimerkiksi huomion kiinnittämistä valtion tukiin jotta löydettäisiin niitä tarvitsevat paremmin, mutta myös riittävällä määrällä.
He myös huomioivat kuinka riippuvuus öljyn hinnasta vaikuttaa alueiden sosioekonomiseen tilanteeseen, varsinkin öljyn hinnan laskiessa. Ja vaikka Venäjälllä on 10 triljoonaa ruplaa säätiöitynä, puuttuu halukkuutta ja osaamista liittyen sosiaalipolitiikkaan (joka tuli esiin myös koronavirus pandemian aikana).
Taloudellinen kasvu voi olla, tai ei, ratkaisujen mahdollistaja mutta sillä miten yhteiskuntamme ovat rakentuneet on keskeinen sija mahdollisuuksien maiseman rakentumisessa. Reaktiona tarpeeseen vähentää korona pandemian seurauksia velkamäärä on kasvanut globaalisti. Kenties merkkinä tai eleenä varmistaa kestävyyttä, ei vain elintapojen vaan koko elämän.
Kun on kysymys kestävyydestä budjetit on siis kenties joustavampia kuin luulimme. On kyse perusteista toimien takana.
Paljon toivoa laitetaan vihreämpin polkuihin kohti taloudellista kasvua, asia joka on sanottu myös suomen hallituksen ohjelmassa.
BIOS tutkijat ovat julkaisseet artikkelejä liittyen ’irtikytkemiseen’ (Decoupling), jossa he haastavat ajatuksen talouskasvusta ilman ekologisia seurauksia.
BIOS tutkijaryhmä tuo esiin kuinka vihreä taloudellinen kasvu on myytti ja painottaa, että enemmän huomiota tulisi laittaa talouteen, joka ei pidä kasvua keskeisinä reittinä kestävään ekologiseen hyvinvointiin.
Ilman että vain toistan sen kritiikin jota BIOS tutkijat esittävät, ajattelen hieman mitä on kestävä kasvu kun huomioimme että kaikki mitä me teemme / käytämme / muutamme / aktivoimme liittyy energiaan (tai siihen liittyy/on energiaa)?
Kuten näen asian riippuvuus aineellisista resursseista, sekä se että teoilla on vaikutuksia, ovat välttämättömiä seurauksia elämälle ja kenties kaikki tiivistyy kysymykseen millä asioilla on väliä? (What matters?)
Kun pyritään asettumaan johonkin tiettyyn raamiin, kuten budjettiin, mitkä elementit muokkaavat käytöstämme? Ottaen huomioon että luonnonvarat eivät ole ainoita resursseja joista olemme riippuvaisia mutta että myös me olemme epäitsenäisiä (eli ei ole “meitä” ilman riippuvuutta luonnollisista planetaarista prosesseista) asiaa, jota tulisi vielä enemmän korostaa ja tuoda esiin, mutta joka ei tunnu jotenkin sopivan yhteen sen kanssa miten elämme päivittäin, Yhdisty poliittiseen niin sanotusti. Tämä – mitä kutsun kuiluksi – on enemmänkin väärinymmärrys, joka on läsnä kun me teemme valintoja siitä mihin kiinnitämme huomion (ja millä navigoimme päivittäisen elämämme maisemassa). Kun kyvyt toimintaan eivät ole tasaväkisiä meidän täytyy muistuttaa itseämme kuinka ymmärrämme ‘tarpeellisen’ ja ‘mahdollisen’. Jotenkin ’kestävyys” ja ’kasvu’ tuntuvat hylkivän toisiaan. Ei ole kasvua ilman rajallisuutta. Jokin ylläpitäminen merkitsee että on tarpeeksi uusintamiseen. Väärinymmärrys, että voimme liikkua ilman että jätämme jälkiä on immateriaalisen (aineettoman) olemassaolon fantasia.
Koalition arviossa, Tatiana Lanshina / Russian Presidential Academy of National Economy and Public Administration / RANEPA) segmentissä, joka käsittelee puhdasta energiaa mainitsee että kuluttajille energia on melko halpaa Venäjällä: 5 cent (€) / per kWh.
Suomeen esimerkiksi verrattaessa jossa vuonna 2020 hinta oli 0,1740 € / KWh. (sis- verot) eli Venäjällä hinta on siis noin kolme kertaa vähemmän.
Energian hinnat tuntuvat olevan perus elementti joka yhdistää taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen puolen yhteen melko suoraan. Kuluttajat (ja teollisuus toki) hyötyvät matalista energian hinnoista, hinnat muodostuvat markkinoilla, joilla on enemmän tai vähemmän säännöstelyä. Hiilitariffit ja verotus ovat yleisesti keinoja, joilla voi eri energiamuotojen käyttöä muuttaa. Kun katsomme mitä tarvitsisi tehdä, tietenkin taloudellinen niukkuus on ollut mittari ja pohja monille toimille, mutta tulisiko sen olla?
Olemmeko me kultturillisesti jumissa? Kumpikin osaltaan suomalaisessa ja venäläisessä maisemassa?
Ja vaikka vaikka pääsisimme eroon hiilestä emme siltikään pystyisi muuttamaan kytkentää jossa kuluttaminen (tuhlaaminen) on tarpeellista kasvun edellytyksenä, joka nähdään synonyyminä kehitykselle ja parannuksille, eteenpäin menemiselle. BIOSta seuraten ja heidän jälleenrakennussuunitelmaansa vedoten, ajattelen että ajatus hyvinvoinnista tuntuu olevan kadoksissa.
Eriarvoisuutta ylläpidetään ajatuksella että hyvinvointia ei riitä kaikille. Linkki etuoikeuksien ja nautinnon välillä voi auttaa tämän idean kanssa. Mitä meillä’ on ’varaa tehdä’ ja mitä me teemme ovat kaksi eri asiaa.
Kun Venäjä on riippuvainen fossiilisen polttoaineiden myynnistä (ja muista luonnonvaroista) taloudellisesti, sillä on iso haaste edessään mahdollistaakseen muutosta, ja kohdatakseen sosiaalisen ja taloudellisen epätasa-arvoisuuden rinnakkain, samalla mahdollistaen ilmastonmuutoksen seurausten liennyttämisen tai torppaamisen.
Koalition arvion luvussa 13, tämän hankkeen osallistuja Angelina Davydova (Office of Environmental Information) kirjoittaa että reilu siirtymä on Venäjällä keskeinen aihe. Tämä ei tarkoita vain joidenkin fossiilisista polttoaineista riippuvaisten alueiden sopeuttamista sosiaalisesti vaan sosiaalisesti sitoutuneen ‘hiilihinnan’ tuominen voisi johtaa tasaväkisempään tulojen jakautumiseen energiasektorilla.
Ei ole mahdollista erikseen tarkastella ’ympäristöä’ tai ilmastonmuutosta, sillä sen vaikutukset ovat mukana kaikessa mitä teemme.
Jäkifossiilisuuden ja Suomen fossiilivapauden tavoitteen rinnastaminen fossiilisten energian myynnistä todella riippuvaisen naapurimaan kanssa on tapa huomioida kuinka kaikki toimet joita teemme on oltava globaaleja. BIOsin suomalaiselle toimintakentälle ja päättäjille ehdottamat toimet sekä koalition arviot Venäjän tilanteesta ovat sopivia suhteessa näiden valtioiden erityisyyksiin, mutta kokonainen planetaarisen ekosysteemin ’ylläpitäminen’ joka tuottaisi hyvinvointia uusiutuvalle elämälle (jonka me ihmisinä elämän tunnemme) tarvitsee tavoitteita ja näkymiä jotka ylittävät kulttuuriset jaottelut ja risteävät. Vuorovaikutuksen ylläpitäminen ja tiedonvaihto, eri toimien välittäminen ja yhteisten tavoitteiden asettaminen on tärkeämpää kuin koskaan.
Siksi sen ajatteleminen mitä ’kestävyys’ ja ’ylläpitäminen’ ovat on erittäin keskeinen työkalu kun navigoidaan erilaisia ymmärryksiä ja näkökulmia.
[Seuraavassa osassa luulen, että huomioin ’kestävyyttä’ residenssien näkökulmasta (organisaatioina) hieman, ja ajattelen mielihyvää mutta myös toimijuutta.]